Kirjallinen kysymys: Tehdaspuhtaiden suojakäsineiden tuottaminen Suomessa

06.03.2015

Eduskunnan puhemiehelle

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri edellyttää yhteistyökumppaneiltaan ja niiden alihankkijoilta sosiaalisen vastuullisuuden periaatteita, joihin kuuluu neuvotteluoikeus, työntekijöiden tasa-arvoinen kohtelu ja lapsityövoiman kieltäminen.

Sairaanhoitopiireillä on hankintasopimuksia sairaalakäsineistä, jotka ovat mm. Thaimaassa valmistettuja. Viime vuoden maaliskuussa Finnwatch toi esiin puutteita thaimaalaisen tehtaan työoloista. Tehtaissa työntekijät pakkasivat käsineitä 13 tuntia ilman lainmukaisia taukoja, ylityöpakon ollessa voimassa. Tästä 13 tunnin työstä heille maksettiin 9-13 euroa. Tehdas syyllistyi muihinkin työlakirikkomuksiin.

On surullista, että maamme sairaaloissa käytetään pääsääntöisesti halpamaissa valmistettuja tehdaspuhtaita vinyyli- ja nitriilikäsineitä sekä Hollannissa valmistettuja Tena-vaippoja. Tehdaspuhtaita suojakäsineitä hankitaan myös Malesiasta, Kiinasta ja Vietnamista. Käsineiden valinnassa tuntuu olevan ratkaisevinta hinta ja käyttötarkoitus, ei se, missä maassa ja millaisissa olosuhteissa käsineet on tuotettu. Kansantaloutemme kannalta, jos työllistämis- ja verotusnäkökohdat huomioidaan, voisi olla edullisinta valmistaa tehdaspuhtaat käsineet ja vaipat kotimaassa. Myös ympäristölle ja ilmastolle aiheutetut haitat jäisivät pienemmiksi mm. kuljetusten osalta.

JHL ja Tehy järjestivät viime vuonna mielenilmauksen, jossa kiinnitettiin huomiota sairaanhoitopiirin suojakäsinehankintoihin. Sairaaloilta on vaadittu hankintakriteerien päivittämistä, mutta kotimaisen työn osuuteen ei ole riittävästi kiinnitetty huomiota.

Suomessa on noin 80 sairaalaa, 160 terveyskeskusta, satoja hoivakoteja ja yksityisiä klinikoita ja monia muitakin laitoksia ja työpaikkoja, missä päivittäin käytetään tehdaspuhtaita suojakäsineitä. Suomalaiselle tehdaspuhdaskäsineteollisuudelle olisi kysyntää, samalla työllistäisimme suomalaisia työttömiä sadoittain sekä olisi mahdollista seurata, ettei työlakirikkomuksia tapahtuisi kuten halpatyömaissa.

Esimerkiksi Turun yliopistollisessa sairaalassa käytetään hoitotyössä kertakäyttökäsineitä joka päivä keskimäärin 44 000 kappaletta. Vuodessa se tekee 16,5 miljoonaa käsinettä. Yhdessä paketissa on 50 paria hanskoja ja esimerkiksi kuluttajalle paketti maksaa noin 5,9 euroa. Sairaaloille hanskapaketti kustantaa noin 2-3 euroa. Hankintamenoista pidetään tilastoja.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen sairaaloiden käyttämistä epäeettisistä materiaaleista ja mahdollisen lapsityövoiman käytöstä tehdaspuhtaiden suojakäsineiden valmistuksessa,
mitä asianomainen ministeri aikoo tehdä, että sairaaloissa ja muissa julkisen sektorin laitoksissa on käytettävissä eettisesti tuotettuja tehdaspuhtaita suojakäsineitä ja vaippoja ja
voisiko Suomessa tuottaa tehdaspuhtaita suojakäsineitä ja vaippoja omaan tarpeeseen ja vientiin?

Helsingissä 6 päivänä maaliskuuta 2015
Lauri Heikkilä /ps

14.10.2022Hyvinvointialueella vauhti kiihtyy
02.09.2022Hitaasti kiiruhtaen
22.07.2022Sotealueen järjestäytymistä ja tavoitteita
07.07.2022Naapurikaupunkiin rautatieasema!
05.07.2022Paimio asemakaupungiksi!
12.06.2022Hoitajamitoitus vesitetään - taas
10.06.2022Asiakasmaksukatto automaattiseen seurantaan
27.04.2022Aluevaltuustoaloite: Asiakasmaksukaton valvonta ja automatisointi
25.04.2022Valtuustoaloite: Vuokrarivitaloja kunnassa työtätekeville
25.04.2022Valtuustoaloite: Valtuuston kokousten videointi

Siirry arkistoon »