Valtuustoaloite: Fysioterapeutin palvelujen saatavuus

26.04.2021

Fysioterapeutin palvelujen saatavuutta Mattilassa on lisättävä ja kuntalaisten muiden lähiterveyspalvelujen tarpeet on kartoitettava nyt ennalta, kun tekeillä oleva soteuudistus on siirtämässä päätöksenteon sote-asioissa maakunnan laajuisille, perustettaville sote-alueille, joissa pienten kuntien asukkaiden ääni ei enää kuulu.

Marttilassa on Härkätien terveyskeskuksen toimesta tarjolla fysioterapeutin palveluja vain kahtena päivänä kuukaudessa. Tämä vaikeuttaa mm. tuki- ja liikuntaelin leikkauksista toipuvien kuntoutus ja kontrollipalvelujen saamista ajallaan kotikunnassa ja lisää kuntalaisten matkakuluja, jos palvelu joudutaan hakemaan esim. Liedosta. Monesti näiden palvelujen käyttämiseksi tarvitaan kelataksi inva-varustein (pyörätuoli ja korotustyyny). Viime vuosina tapahtuneet taksilakiuudistukset ja niiden aiheuttamat heikennykset maaseudun asukkaiden taksien saatavuudessa ovat aiheuttaneet sen, että ko. takseja ei edes enää löydy kotikunnasta.

Nämä terveydenhuollon keskittämisestä johtuvat lähipalvelujen saatavuuden heikentymiset aiheuttavat kuntalaisille lisäkuluja. Näiden lisäkulujen kattamiseen tarvittavat lisävarat ovat poissa kuntalaisten ostovoimasta ja heikentävät kuntalaisten ja kunnan elinvoimaa ja viihtyvyyttä.

Marttilan Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää, että Marttilassa ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin fysioterapiapalvelujen saatavuuden parantamiseksi ja kuntalaisten muiden lähiterveyspalveluiden tarpeiden kartoittamiseksi, ettei jäädä tumput suorina makaamaan tulevaa terveydenhuollon uudistusta odotellessa ja terveyspalveluiden kauaksi karkaamista.

Marttilassa 26.4.-21

Marttilan Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Lauri Heikkilä ja Kimmo Kylämäki

28.12.2021Milloin Vate tiedottaa?
20.12.2021Valtuustoaloite: Suojateiden valaistuksen lisääminen taajama-alueilla
15.11.2021Valtuustoaloite: Linja-autopysäkin sadekatos Härkätien varteen Lammiontien kohdalle
10.08.2021Velvollisuus on mahdollisuus
27.07.2021Kyllä Vate hoitelee
26.04.2021Valtuustoaloite: Fysioterapeutin palvelujen saatavuus
01.06.2020Maakuntavaltuustoaloite: Valonian rahoitus tasapuoliseksi maakunnan asukasta kohti asuinkunnasta riippumatta
09.04.2019Eläkeläisten ja lapsiperheiden asialla
11.02.2019Valtuustoaloite: Muovinkeräyspiste Marttilaan
23.01.2019Maksuhäiriöitä vähennettävä

Siirry arkistoon »